Osaango & KAVI – innovatiivisia, älykkäitä hankintoja

27. toukokuuta 2021
Marjukka Niinioja

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI tallentaa vuosittain valtavat määrät dataa, ja vastaa muun muassa kotimaisten elokuvien sekä televisio- ja radio-ohjelmien säilyttämisestä.

Kriittisen tärkeässä osassa KAVIn toiminnassa on tekoäly. Osaangon Marjukka Niinioja ja Tessa Viitanen sparrasivat KAVIa heidän mittavassa toiminnan ja tekniikan muutos-casessa tekoälyyn pohjautuvien ratkaisujen, innovatiivisten hankintamenettelyjen, ohjelmistokehitysprosesssien ja arkkitehtuurin osalta.

Mervi Leino-Niemelä KAVIsta totesikin sparrauksen päätteeksi: "Oli niin selkeä esitys tekniikankin osalta että humanistikin ymmärsi."

KAVIn hanke oli budjettiin ja viraston kokoon nähden kunnianhimoinen, joka asettikin erityisvaatimuksia innovointiin sen osalta, kuinka hankinta ja siihen vaadittava arkkitehtuuri tulisi suunnitelta. Samalla innovoitiin KAVIlle kokonaan uusia mahdollisuuksia toimia yhteistyössä tutkijoiden ja yritysten kanssa suomalaisen kulttuuriperinnön ja tekoälykehityksen parissa. Lue lisää aiheesta Business Finlandin julkaisemasta artikkelista.

Me Osaangolla sparraamme usein sekä julkisen että yksityisen sektorin alusta-, rajapinta- ja muita ‘’älykkäitä’’ projekteja ja hankintoja. Erityisen tärkeää innovatiivissa hankinnoissa on se, että niissä kehitetään yhdessä jotain uutta ja tarvittaessa mahdollisimman monen kumppanin kanssa. Keskeistä on myös antaa tilaa ketteryydelle ja luovuudelle, eli jos aikataulu, tavoitteet ja muut hankintaan liittyvät asiat on jo päätetty tiukasti eikä varaa kokeiluille ole, ei hankintamenettelyksi kannata valita innovatiivista menettelyä. Se ei toki poista innovaatioiden mahdollisuuksia hankinnassa, aina kannattaa kyseenalaistaa nykyiset toimintamallit, prosessit ja teknologiset ratkaisut ja varmistaa että asiakas- ja sidosryhmätarpeet on oikeasti kartoitettu riittävästi jotta päästään kehittämisessä kunnolla käyntiin.




Lue lisää aiheesta

Tutustu uusimpiin uutisiin ja parhaisiin käytäntöihin

Ollaan yhteyksissä!

Emme lähetä mitään turhaa, vain asiaankuuluvaa sisältöä enintään 1-2 kertaa kuukaudessa.